lauantai 26. syyskuuta 2015

5v- synttärikakku



Limettikakku



Tämä ohje löyty kotiliedestä 10/2015

200g voita tai margariinia
4 kananmunaa
5dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
1rkl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
1½dl kiehuvaa vettä
2 limetin raastettu kuori

vuokaan
voita tai margariinia ja korppujauhoja

kostutukseen
1dl kermaa
1½dl sokeria
4rkl limettimehua

1. Sulata rasva ja nosta jäähtymään. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi munavaahdon joukkoon. Lisää lopuksi pestyjen limettien kuoret, kiehuva vesi ja jäähtynyt rasva.
2. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka ja kaada taikina 2,5litraiseen rengasvuokaan. Paista kakkua 200-asteisen uunin alatasossa 45-60min. Kokeile kakun kypsyyttä coctailtikun avulla.
3. Kiehauta kerma ja sokeri ja mausta  hieman jäähtynyt seos limettimehulla. Kumoa kakku tarjoiluvadille ja lusikoi lientä lämpimän kakun pintaan. Lisää hetken kuluttua uudelleen, kunnes saat koko nestemäärän imeytettyä kakkuun. Pintaan muodostuu vähitellen kaunis, himmeä kiilto.

perjantai 18. syyskuuta 2015



Ristiäiskakku





Omenajuustokakku

Tämä ohje on leivotaan lehdestä.
pohja:
14 digestive keksiä
2rkl sokeria
1tl jauhettua kanelia
50g voita

täyte:
3 omenaa
2rkl voita
2rkl sokeria
1tl jauhettua kanelia
4 liivatelehteä
3dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
3 keltuaista
1dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. voitele irtopohjavuoka, halkasijaltaan n.22cm.
2. Murskaa keksit. sekoita muruihin sokeri ja kaneli. Sulata voi ja lisää muruseokseen. sekoita massaksi ja painene se tasaisesti vuokaan. Paista uunin keskitasolla n. 5minuuttia. Anna jäähtyä.
3. Kuori omenat ja poista kodat. Leikkaa omenat pieniksi paloiksi ja paista voissa hieman pehmeiksi. Ripota päälle sokeri ja anna karamellisoitua kevyesti. Ripottele päälle kaneli ja anna jäähtyä.
4. Laita liivatelehdet kylmään veteen 5minuutiksi. Vaahdota kerma kevyesti.
5. Vatkaa toisessa kulhossa tuorejuusto, keltuaiset sekä tomu- ja vaniljasokeri.
6. Puristele liivatteista vesi ja sulata ne kasarissa miedolla lämmöllä. Sekoita liivate nopeasti juustoseokseen ja kääntele mukaan kerma.
7. Levitä omenanpalat murupohjalle. Kaada juustoseos päälle ja tasoita pinta. Laita vuoka jääkaappiin vähintään 5 tunniksi tai pakasta se.